Lastenklinikan tutkimustyön historia

Lastenklinikka perustettiin vuonna 1893 edistämään yliopistollista lastentautiopin eli pediatrian opetusta. Ennen tätä lapsia hoidettiin aikuisten joukossa. 60 potilaspaikan klinikka sijaitsi alun perin Tehtaankadulla puutteellisissa tiloissa ja vasta sotien jälkeen vuonna 1946 se sai uudet tilat Stenbäckinkadulta Taka-Töölöstä, jolloin sairaalapaikkojen määrä nousi moninkertaiseksi aikaisempaan verrattuna. Potilaspaikkojen lisäksi myös lääkärien ja sairaanhoitajien määrä moninkertaistui. Parantuneet olosuhteet loivat perustan lasten hoidon tason nousulle ja sen seurauksena kuolleisuuden laskulle. Lastentautien tutkimusrahaston kannatusyhdistyksen varoilla hankittiin Lastenklinikalle ensimmäinen laboratorio ja palkattiin laboratoriohenkilökuntaa vuosi uuden klinikan käyttöönoton jälkeen. Lastensairaalan lääkärit alkoivat vähitellen erikoistua omille suppeammille erikoisaloille.Suuri muutos oli se, että sairaalan toiminta laajeni myös lasten kirurgisten tautien alueelle ja vastasyntyneet saivat parempaa hoitoa Naistenklinikan ovien avautuessa myös lastenlääkäreille. Samoihin aikoihin lääketieteen nopea kehitys antoi lastenlääkäreille tehokkaita aseita lasten sairauksien hoitoon.

Lastentautien tutkimuksen kehittyminen Arvo Ylpön ja Niilo Hallmanin aikana

Suomalaisen lastentautien tutkimuksen pioneerin, professori Arvo Ylpön (1987–1992) tieteellinen toiminta 1920-luvulla aloitti selvästi uuden vaiheen lastentautiopin tutkimuksessa. Ylpön ansioksi voidaan katsoa kansainvälisesti korkeatasoisen lastentautien tieteellisen tutkimuksen perusteiden tuominen Suomeen ja keskostutkimusten ja hoidon kehittäminen. Vastasyntyneitä ja keskosia koskevat oivallukset perustuivat tarkasti tutkittuun kliiniseen potilasaineistoon, ruumiinavauslöydöksiin sekä eloonjääneiden huolellisiin seurantatutkimuksiin.

Lastenklinikan kehitys monipuoliseksi sairaalaksi, jossa on asiantuntemusta ja tutkimus- ja hoitomahdollisuuksia kaikkien lapsuusiässä esiintyvien sairauksien alalla tapahtui professori Niilo Hallmanin (1916–2011) johdolla. Ylpön ohella Hallmania pidetään lastentautiopin voimahahmona. Sotien jälkeen tiet aukenivat suureen maailmaan ja oppia mentiin hakemaan modernin lääketieteen mallimaasta Yhdysvalloista. Ratkaiseva rooli suomalaisen tutkimuksen ja hoidon kehityksessä oli silloisen Lastenklinikan apulaislääkäri Niilo Hallmanin vuoden pituisella opiskelu- ja työskentelyjaksolla Harvardin yliopiston lastensairaalassa vuonna 1947. Hallman toi Suomeen yhdysvaltalaisen tutkimustradition sekä modernin laboratorion menetelmiä, jotka olivat edellytyksenä muun muassa nykyaikaiselle nestehoidolle. Näiden lisäksi hänen tuomisiaan olivat uudenlainen klinikkakulttuuri sekä useiden USA:n tulevien eturivin pediatrien tuttavuus, josta hyötyivät hänen oppilaansa ja nuoremmat kollegansa. Hallmanin tieteellisellä aktiivisuudella oli vaikutusta koko Suomen modernin lastentautiopin kehittymiseen ja se tuotti runsaasti tutkimuksia lastentautiopin eri aloilta. Tutkimustyön ohella Hallmanin panos oli myös koulutuksen sekä pediatrisen tutkimuksen tukijärjestelmän kehittämisessä. Hallmanin ansioksi voidaan lukea muun muassa lääketieteen opiskelijoiden koulutuksen parantaminen siirtämällä painopiste luennoista ryhmätyöhön. Hallmanin ikätoveri Ole Wasz-Höckert (1918–2015) toimi klinikan ruotsinkielisenä lastentautiopin professorina ja myöhemmin aktiivisesti myös valtakunnanpolitiikassa.

Uraauurtavaa tutkimusta Niilo Hallmanin johdolla

1940-luvulla tutkimusenergiaa suunnattiin paljon erilaisten tartuntatautien kuten tuberkuloosin ja ripulin syihin, taudinkulkuun ja hoitoon. Vähitellen tartuntatautien merkitys lasten sairastuvuudelle alkoi vähentyä ja samalla muuttuivat myös tutkimuksen painoalueet. 1950-luvun puolivälissä Niilo Hallman julkaisi ensimmäisen raportin synnynnäisestä munuaisrappeumasta, joka osoittautui Suomessa paljon yleisemmäksi kuin muissa maissa. Suomalaisen tautiperinnön tutkimus sai alkunsa tästä ja sen tiimoilta on löytynyt monia muitakin muualla harvinaisia sairauksia, nykyinen luku on 36. Myöhemmin opittiin ymmärtämään näiden tautien aineenvaihdunnallisia häiriöitä ja saatiin selvitetyksi niihin liittyvät perimän poikkeamat.

Hallmanin johtama Terve lapsi -tutkimushanke 1950–60-luvuilla on tuottanut tärkeää perustietoa liittyen lasten ja nuorten normaaliin kasvuun ja kehitykseen, joka on välttämätöntä mahdollisten häiriöiden tunnistamiseksi. Seurantatietojen pohjalta luotiin myös ensimmäiset kasvukäyrät ja tieto suomalaisen lapsen kehityksen virstanpylväistä. Samaan perinteeseen liittyvät professori Jaakko Perheentuvan (s. 1934) 1970–80-luvuilla johtamat kasvun ja sen häiriöiden tutkimushankkeet, joiden ansiosta on löydetty uusia tauteja, esim. Mulibrey-kasvuhäiriö eli Perheentuvan oireyhtymä. Samoina aikoina professori Hans Åkerblom (s. 1934) aloitti kansainvälisesti arvostetun lapsuusiän diabeteksen tutkimuksen.

Lastenkirurgian uranuurtajan Matti Sulamaan (1910–1988) tulo Lastenklinikalle vuonna 1946, ja hänen sekä hänen seuraajansa Ilmo Louhimon (1931–2014) toiminta nosti lastenkirurgian uudelle akateemiselle tasolle ja heidän ansiostaan Lastenklinikka on nykyään kansainvälisestikin arvostettu lastenkirurginen keskus. Sulamaa ja Louhimo pyrkivät myös koko ajan tutkimaan ja kehittämään uusia leikkausmenetelmiä.

Lastentautien tutkimus monipuolistuu ja kansainvälistyy

Lastenklinikan merkittäviin tieteellisiin saavutuksiin kuuluvat professori Christer Holmbergin ryhmän munuaissairauksia ja lasten elinsiirtoja koskevat tutkimukset sekä professori Martti Siimeksen hematologiaan ja ravitsemukseen liittyvä tutkimustyö aina 1980-luvulta uudelle vuosituhannelle saakka. Ansiokasta tieteellistä tutkimusta klinikalla ovat tehneet samoihin aikoihin professori Erkki Savilahti liittyen suolistosairauksiin ja allergioiden syntymekanismiin, sekä professori, sittemmin kansleri, Kari Raivio keskosten hoidon tiimoilta. Oulun yliopiston emeritusprofessori Mikko Hallman teki 1970–80-luvulla Helsingin Lastenklinikalla kansainvälisesti merkittävää tutkimustyötä, joka kohdistui ennenaikaisesti syntyneiden lasten RDS-tautiin ja sen hoitoon surfaktantilla. Professorit Ulla Pihkala (Saarinen), Leo Dunkel ja Hannu Jalanko oppilaineen ovat tehneet merkittävää tutkimustyötä omilla erikoisaloillaan lastenhematologiassa, lastenendokrinologiassa sekä lastennefrologiassa ja elinsiirroissa 1980-luvulta alkaen kehittäen samalla erikoisalojen toimintaa kansainväliselle tasolle. Ensimmäinen lastenneurologian professuuri saatiin Suomessa Helsingin yliopistoon 1988, ja alan oppituolin ensimmäinen haltija oli Matti Iivanainen. Hänen jälkeensä tehtävää ovat hoitaneet Lennart von Wendt (1947–2009), Helena Pihko ja Leena Haataja. Alalla on toiminut useita muitakin kansainvälisestikin arvostettuja tutkijoita ja kliinikoita kuten Märta Donner ja Pirkko Santavuori.

Lääketieteellisen tutkimuksen kehitys on varsinkin 1990-luvulta lähtien mennyt kohti suuria tutkimushankkeita, joiden elinkaaret kestävät useita vuosia, jopa vuosikymmenen. Näistä voi mainita professorien Mikael Knipin, Risto Rintalan, Sture Anderssonin, Markku Heikinheimon, Timo Otonkosken ja Taneli Raivion tutkimusryhmien lapsuusiän diabetekseen, suolistoanomalioihin, keskosten ongelmiin, kehityshäiriöiden ja syövän biologiaan, ihmisen kantasolututkimukseen, ja murrosiän kehitykseen sekä hypogonadismiin liittyvät projektit. Klinikan dosenttikunta ja nuoremmat tutkijat ovat myös aktiivisesti tutkineet monen erityisalan sairauksien syntymekanismeja ja kehittäneet hoito- ja seurantamenetelmiä.

Helsingin yliopiston Lastenklinikan professorit 1892–2015

Lastentautiopin professorit:

  • Wilhelm Pipping 1892–1923
  • Arvo Ylppö 1922–57
  • Carl-Eric Räihä 1950–71 (ruots. kiel.)
  • Niilo Hallman 1956–83
  • Bernhard Landtman 1961–79
  • Ole Wasz-Höckert 1971–85 (ruots. kiel.)
  • Jaakko Perheentupa 1984–99
  • Hans Åkerblom 1985–98 (ruots. kiel.)
  • Martti A. Siimes 1999–2006
  • Christer Holmberg 2000–2010 (ruots. kiel.)
  • Mikael Knip 2000–
  • Markku Heikinheimo 2010–
  • Lisäksi apulaisprofessoreina ovat toimineet: Jarmo Visakorpi, Jaakko Perheentupa, Martti A. Siimes

Perinataalilääketieteen professori:

  • Kari Raivio 1982–2003

Lasten infektiotautien apulaisprofessorit/professorit:

  • Ossi Pettay 1964–83
  • Timo Vesikari 1985–91
  • Heikki Peltola 1993–99 (apul. professori), 1999–2011
  • Harri Saxén 2013–

Kliinisen lääketieteen tutkijakoulutuksen professori:

  • Markku Heikinheimo 2006–2010

Neonatologian professori:

  • Sture Andersson 2011–

Lastenkirurgian professorit (virka perustettiin 1992):

  • Ilmo Louhimo 1987–93 (apul. professori), 1993–96
  • Risto Rintala 1998–

Lastenneurologian professorit (virka perustettiin 1988):

  • Matti Iivanainen 1991–2000
  • Lennart von Wendt 2002–2009
  • Helena Pihko 2011–2014
  • Leena Haataja 2015-

Lastenpsykiatrian professorit (virka perustettiin 1973):

  • Terttu Arajärvi 1974–87
  • Fredrik Almqvist 1989–2010
  • Eeva Aronen 2013–

Lääketieteellisen kantasolututkimuksen professori:

  • Timo Otonkoski 2010–

Translationaalisen lastentautiopin Niilo Hallman professori:

  • Taneli Raivio 2013–

Lastenendokrinologian Sigrid Jusélius professori:

  • Outi Mäkitie 2015–